torstai 14. maaliskuuta 2013

Vierailu Villilän elokuvastudioilla

Vierailimme Villilän elokuvastudioilla Nakkilassa keskiviikkona 6.3. Saimme tutustua lähinnä Villilän elokuvastudioiden päärakennukseen, jossa meitä opasti Erkki Airikkala. Hän kertoi ensin meille Villilän historiasta, jonka jälkeen siirryimme yläkertaan katsomaan kuvauspaikkoja ja kuvausrekvisiittaa.
      Viimeisin Villilässä kuvattu elokuva on "Vuonna 85". Muutamat meistä oli nähnyt elokuvan ja tunnisti yläkerrasta mm. elokuvassa olevan baaritiskin. Olisimmekin halunneet nähdä kyseisen elokuvan vierailumme aikana, mutta elokuva oli niin uusi, ettei sitä haluttu vielä näyttää vierailuryhmälle. Yläkerrasta löytyi myös "Sibelius"-elokuvassa käytetyn Ainolan päärakennus - tosin osina.
     Vierailumme päätteeksi näimme videopätkän, jossa kerrottiin, miten studioilla kuvattu elokuva "Täällä Pohjantähden alla" on tehty. Myös tämä elokuva siis kuuluu Villilässä valmistuneiden elokuvien joukkoon. Erkki Airikkala myös mainitsi ilmaisutaitoryhmäläisillemme, että jos kiinnostusta elokuvanäyttelemiseen löytyy, häneen voi ottaa yhteyttä. He tarvitsevat varsinkin kesäaikoina lapsia ja nuoria erilaisiin ryhmäkohtauksiin. Erkki Airikkalaan saa yhteyttä esim. sähköpostitse: erkki.airikkala@kolumbus.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti