torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevätjuhlanäytelmän harjoittelu alkoi tänään

Tämän vuoden kevätjuhlassa esitämme modernisoidun version Aleksis Kiven klassikosta "Seitsemän veljestä". Olemme ottaneet näytelmään mukaan paljon musiikkia niin laulu- kuin tanssikohtausten muodossa, jonka vuoksi näytelmä muistuttaa jo musikaalia. Oikeastaan näytelmä on sekoitus uutta ja vanhaa: musiikki on nykyaikaista ja sisältää muutaman tämän hetken hittikappaleenkin, toisaalta kieli on suurimmaksi osaksi vanhaa alkuperäistä Kiveä, joten näyttämöllä kuullaan Kiven viljelemiä tuttuja sanoja, kuten "peijakas" ja "junkkari".
    Näytelmään valikoitui mukaan 28 koulumme oppilasta. Tällä kertaa mukaan mahtuivat lähinnä sellaiset oppilaat, jotka olivat valmiita niin näyttelemään, laulamaan kuin tanssimaankin.
     Tänään ensimmäisellä harjoituskerralla jaoimme roolit ja luimme näytelmän kertaalleen läpi. Muuta emme yhden oppitunnin aikana ehtineet, vaikka näytelmä on lyhennetty versio alkuperäisestä. Seuraavaksi alkaa ankara lavasteiden, rekvisiitan ja näytelmävaatteiden metsästys!






keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Lyhytelokuvia yhteistyössä SEKK:in kanssa

Tänä keväänä valmistuvat lyhytelokuvamme ovat saaneet nimet "Käytävävalvojat", "Amis vs. lukio" ja "Hevarit 2"."Hevarit 2" on jatkoa viime keväänä tekemällemme elokuvalle, mutta se toimii myös omana itsenäisenä kokonaisuutenaan. Paineet ovat olleet kovat, että kakkososasta tulisi parempi kuin ykkösosasta...
     Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksesta meitä on ollut auttamassa Sonja, Lassi ja Jarno. Tänään saimme kuvattua "Käytävävalvojat" -lyhytelokuvan loppuun ja ensi kerralla olisikin tarkoitus mennä editoimaan elokuvaa SEKK:iin. Siellä osa oppilaista säveltää elokuvamusiikkia, osa editoi elokuvaa, osaa tekee elokuvalle kannet ja osa tekee julisteita suurta ensi-iltaamme varten.
     Nämä kolme lyhytelokuvaaamme esitämme koulumme juhlasalissa toukokuun alussa. Ennen jokaista lyhytelokuvaa tekijät kertovat, millaista elokuvan työstäminen on ollut. Oppilaiden tehtävänä on myös avata elokuvan tarinaa yleisölle ennen varsinaista näytöstä.