torstai 31. toukokuuta 2012

Huomenna on kevätjuhlan viimeinen kenraaliharjoitus

Perjantaina 1.6. pidämme viimeisen kenraaliharjoituksen ennen juhlaa. Kaikki juhlan ohjelmanumerot ovat löytäneet paikkansa ja harjoituksia on pidetty aina, kun se on ollut mahdollista. Tunnelma on odottava ja innostunut ja kun kaikki on ohi, esitykset ja laulut pyörivät päässä vielä pitkään.  Loppuajan tiiviimpi harjoittelu on vienyt aivan toisenlaiseen maailmaan, viihteelliseen ja hauskaan maailmaan.
      Vaikka harjoituksia on pidetty, tuntuu, ettei niitä koskaan voi pitää liian paljon. Näytelmässä on niin paljon harjoiteltavaa: pitää muistaa omat vuorosanat, liikkeet, asusteet, muu rekvisiitta... Oman harjoittelunsa vaatii myös mikkien käyttö ja niiden kierrättäminen toinen toiselle. Koulusamme on tällä hetkellä käytössä neljä headsettiä ja niitä saisi olla toki enemmän.
     Erityistä harjoittelua vaativat lisäksi näytelmässä mukana olevat laulukohtaukset. Bändiläisten pitää silloin olla tarkkoja: kappaleiden pitäisi alkaa mahdollisimman nopeasti juuri oikeissa kohdissa. Myöskään laulaminen livebändin kanssa ei ole niin helppoa kuin luulisi.
      Näytelmässämme "Seitsemän veljestä" on kaksi laulukohtausta. Ysin pojat laulavat vuorotellen Olavi Uusivirran kappaleessa "Tuu mun vaimoksein" ja kasin pojat laulavat yhdessä laulun "Seitsemän miehen voima". Molemmat musiikkikohtaukset ovat alkaneet sujua harjoituksissa ihan hyvin, toivottavasti onnistuvat myös lauantaisessa juhlassa.
     Huomenna on siis viimeinen kenraali. Esiintyjien pitäisi silloin olla paikalla klo 8, koska aikaa harjoitteluun on vain kaksi tuntia. Kello 10 saliin tulevat alakoululaiset harjoittelemaan omaa ohjelmaansa. Tervetuloa seuraamaan yläkoulun kevätjuhlaa lauantaina kello 10!